Asunnonmetsästystä Vancouverissa

Kuten yleensä toiseen maahan muutettaessa, myös meidän elämämme Vancouverissa alkoi kalustetussa väliaikaisasunnossa. Koska tilapäinen on aina vain tilapäinen, aloitimme noin kuukauden jälkeen varsinaisen asunnon etsintäoperaation. Ajatuksenamme oli päästä muuttamaan huhtikuun alussa, jolloin pitkän meri- ja junamatkan tehneiden muuttotavaroidemme pitäisi olla perillä ja myös arkemmekin olisi siinä kunnossa, että meillä olisi aikaa kierrellä katsomassa asuntoja.

Vaikka omistusasuminen onkin suosittua Vancouverissa, on vuokra-asuntojakin tarjolla runsaasti varsinkin Downtownin alueella. Asuntojen hintojen ollessa tällä hetkellä melkein kestämättömällä tasolla, on vuokralla asuminen nostanut suosiotaan viime vuosina. Silti vuokrallakin saa maksaa itsensä kipeäksi, sillä Vancouver on erittäin kallis kaupunki asua ja esimerkiksi alle tuhannen dollarin ei Downtownin alueelta saa mitään. Keskustan ulkopuolellakin tonnilla saa ainakin Vancouverin kaupungin alueella lähinnä asuintalojen yhteydessä olevia vuokrahuoneita taikka sitten pieniä kellari- tai ullakkohuoneistoja.

Jatka lukemista ”Asunnonmetsästystä Vancouverissa”

 

St. Patrick’s Day

17. maaliskuuta on Irlannin tärkeimmän suojeluspyhimyksen Pyhän Patrickin muistopäivä. Tämän 400-luvulla eläneen pyhimyksen ansioksi lasketaan kristinuskon vakiinnuttaminen Irlantiin, minkä kunniaksi St. Patrick’s Day on nykyisin maan kansallispäivä. Päivä on tärkeä niin koko kelttiläisessä maailmassa, kuin myös suurten irlantilaista alkuperää olevien siirtolaisryhmien maissa kuten Yhdysvalloissa, Kanadassa sekä Isossa-Britannissa.

Jatka lukemista ”St. Patrick’s Day”

 

Pohjois-Amerikan kallein kaupunki

Pitää paikkansa että Vancouver on kaunis ja mahtava asuinkaupunki, kuten yläpuolen kuuluisa maisemakuva kaupungin keskustasta kertoo. Valitettavasti kauniilla maisemilla ja upealla asuinympäristöllä on kuitenkin hintansa, sillä Vancouver ei todellakaan ole halpa kaupunki asua. Varsinkin kuvan Downtownin alueella asuntojen hinnat ja vuokrat ovat todella kovia, mihin on monia syitä. Ensiksikin veden ympäröimän niemen maa-alue on rajallinen ja jo sangen tiiviisti rakennettua. Lisäksi kaikki keskustan uudisrakentaminen on tarkasti säädeltyä ja esimerkiksi rakennusten korkeuksille sekä sijoittumiselle on rajoituksia. Kun tähän lisätään vielä voimakkaan väestönkasvun aiheuttama hurja kysyntä, jossa kaikki kynnelle kykenevät hamuavat kaupungin keskustaan tai ainakin sen lähettyville, on selvää että asumisestaan saa olla valmis pulittamaan.

Jatka lukemista ”Pohjois-Amerikan kallein kaupunki”