Vesitasolla Vancouverin ympäri

Jokaiselle Vancouverissa joskus vierailleelle on varmasti painunut mieleen näky kaupungin vilkkaasta vesitasoliikenteestä. British Columbian rannikon ollessa repaleinen ja vuorten eristämä, on paras yhteys moniin pienempiin paikkoihin yleensä lentäminen. Vuoristoinen maasto ei kuitenkaan mahdollista rakentaa kiitorataa monien paikkakuntien yhteyteen, mutta koska useimmat kuitenkin sijaitsevat veden äärellä, on käytettävissä lähes rajaton kiitorata yleensä aivan ydinkeskustan kyljessä.

Jatka lukemista ”Vesitasolla Vancouverin ympäri”

 

Broadway SkyTrain rakenteille

Syyskuun alussa raportoitiin hyviä uutisia, kun provinssimme pääministeri John Horgan ilmoitti pitkään odotetun Broadway SkyTrainin rakentamisen aloittamisesta vielä tänä syksynä. Kyseessä on merkittävästä yhteensä 2,83 miljardia dollaria maksavasta Millennium Linen jatkosta, jonka myötä nykyistä linjaa jatketaan 5,7 kilometrin ja kuuden uuden aseman verran aina länsi-Vancouverissa sijaitsevalle Arbutus Streetille saakka.

Jatko on ensimmäinen kahdesta rakennusvaiheesta, jossa Millennium Line tulee lopulta ulottumaan aina Vancouverin länsilaidalla sijaitsevalle University of British Columbian kampukselle saakka. Yliopisto on merkittävä liikenteen solmukohta, sillä siellä työskentelee ja opiskelee yli 50 000 ihmistä. Kampuksen kylkeen on myös viime vuosina rakentunut alati laajeneva Wesbrookin asuinalue, jolla asuu useampi tuhat ihmistä.

Jatka lukemista ”Broadway SkyTrain rakenteille”

 

Herkkupalkittu West

Helmikuun alussa huipentuvan Dine Out Vancouverin tämänvuotinen päätöksemme oli illallinen hieman keskustan eteläpuolella sijaitsevassa kuuluisassa West nimisessä ravintolassa. Ravintola on toiminut jo pitkään ja pokannut monia palkintoja Vancouverin parhaana illallispaikkana. Niinpä meitä onkin kiinnostanut jo useamman vuoden ajan käydä kokeilemassa sikäläisen kyökkimaestron luomuksia.

Jatka lukemista ”Herkkupalkittu West”

 

Uutta asuntoa etsimässä (osa2)

Niin siinä sitten kävi, että kaikesta huolimatta meiltä loppui aika ja jouduimme muuttamaan väliaikaiseen asuntoon, jossa olemme nyt totutelleet uuteen arkeen muutaman kuukauden ajan. 😐 Paljon ehti kuitenkin tapahtua ennen tänne muuttoa ja näimme yli kaksikymmentä eri asuntoa ennen ratkaisuumme päätymistä. Kerroin aiemmassa kirjoituksessani 11 ensimmäisestä nähdystä asunnosta ja esittelen tässä nyt loput kymmenisen asuntoa.

Jatka lukemista ”Uutta asuntoa etsimässä (osa2)”

 

Vij’s

Vancouverin parhaimmin listattuihin ravintoloihin on jo hetken aikaa kuulunut fuusio-intialaista ruokaa tarjoileva Vij’s, joka sijaitsee Fairviewin kaupunginosassa Granville Streetin lähettyvillä. Ravintola on ollut toiminnassa jo vuosia ja sieltä on tunnetusti vaikea saada pöytää ilman jonottamista. Ravintola ei nimittäin ota vastaan minkäänlaisia varauksia, vaan pelin henki on, että nopeimmat syövät hitaat. Niinpä onkin jokailtainen näky, että ravintolan eteen alkaa kertyä jonoa jo hyvän aikaa ennen sen avautumista kello puoli kuudelta.

Jatka lukemista ”Vij’s”