Berliini elokuvissa

Berliini on suurkaupunki, joka esiintyy taajaan saksalaisten elokuvien ja tv-sarjojen näyttämönä. On kuitenkin huomattavasti harvinaisempaa, että Berliini on ison mainstream-elokuvan tapahtumapaikkana, varsinkin koko elokuvan ajan. Mieleen tulee välittömästi kolme elokuvaa, jotka ovat tunnettuja Saksan ulkopuolellakin ja joissa on mahdollista nähdä Berliiniä.

Ensimmäinen on Good Bye Lenin! niminen komedia vuodelta 2003. Hyväntuulisessa elokuvassa jaetussa Berliinissä itäpuolella asuva poika yrittää lavastaa koomassa maanneelle ja siten Berliinin muurin murtumisen missanneelle, kuolemansairaalle, äidilleen, että ympärillä nopeasti rapiseva DDR olisi edelleen todellisuutta. Elokuva on hyvä pintapuolinen katsaus vuosien 1989 ja 1990 aikoihin sekä tuolloiseen Itä-Saksan nopeaan romahtamiseen. Elokuvan kohtauksia on kuvattu pääasiassa Friedrichshainissa ja asuupa elokuvan päähenkilö elokuvassa aivan Alexanderplatzin kupeessa.

Toinen ja samalla yksi parhaimmista elokuvista Berliinin bongaamiseen, on toimintajännäri The Bourne Supremacy vuodelta 2004. Tämän agenttielokuvan monet kohtaukset tapahtuvat Alexanderplatzin luona, jossa elokuvan päävihulaisilla on olevinaan toimisto. Elokuvassa näkyy myös itse Alexanderplatz, Friedrichstraßen juna-asema sekä muun muassa Kurfürstendamm. Elokuvasta käy hyvin ilmi, miten leffoissa venytetään todellisuutta, sillä henkilö esimerkiksi sukeltaa portaikkoon kaupungin itäpuolella ja onkin salamannopeasti toisella puolella kaupunkia. Lisäksi lopussa tapahtuva, Moskovassa käytävä takaa-ajo, on kuvattu tässä lähettyvillämme Leipziger Straßella. Kadun korkeat tornitalot tosin luovat toimivan illuusion Moskovasta muutamalla miliisin ladalla terästettynä.

Kolmas ja samalla tuorein elokuva on viikko sitten ensi-iltansa saanut Unknown. Tässä thrillerissä onnettomuuteen joutuva mies menettää muistinsa lisäksi myös koko identiteettinsä. Kävimme eilen katsomassa elokuvan teatterissa ja kyseessä on sieskan arvoisesta jännäristä, jolle Berliini tuo kuitenkin yhden lisäpisteen. Eli kahdeksikon elokuva, jonka hyvin leikatun trailerin voi nähdä täällä.

Unknown tapahtuu kokonaan Berliinissä ja kuvauspaikkoina ovat toimineet Tegelin lentokenttä, yleellinen Hotel Adlon Brandenburgin portin kupeessa (joka muuten räjäytetään), koko Friedrichstraßen kadunvarsi (jolla huikea takaa-ajo) sekä muun muassa Oranienburger Straße, jota pitkin kuljemme joka päivä töihin. Lopussa on myös hieno helikopteriajo yli Berliinin keskustan, jossa näkyvien rakennusprojektien perusteella elokuva on kuvattu viime talven lumisina kuukausina. Näkyypä helikopterikuvassa meidänkin asunto, tosin väärästä suunnasta katsottuna.

Kuten Bournessa, myös Uknown:ssa venytetään todellisuutta ja autot ja henkilöt hyppivät epärealistisesti pitkin kaupunkia. Suunnilleen kaikki ulkokohtaukset olivat paikallisen tunnistettavissa elokuvan aikana. Elokuva ei käytä koko Berliiniä, vaan esimerkiksi Alexanderplatzia sekä Potsdamer Platzia ei nähdä elokuvassa ollenkaan. Leffaporukkamme arvio oli, että hieman synkkään elokuvaan ei ole haluttu moderneja kaupunginosia tunnelmaa pilaamaan. Monissa kohtauksissa onkin käytetty Berliinin sotkuisimpia katuja ja paikkoja tunnelman luomiseen. Näyttipä siltä, että osa paikoista oli sotkettu vain elokuvaa varten, ainakin todellisuutta vasten tarkastellen.

Unknown, kuten yllättävän moni uusi Hollywood-elokuvakin, on tuotettu ja koostettu suurelta osin Potsdamin Babelsbergin filmistudioilla. Kyseessä ovat maailman vanhimmat suuren mittaluokan studiot, jotka täyttävät ensi vuonna pyöreät 100 vuotta. Studioilla järjestettäville kiertokäynneille on yleisöllä pääsy ja pitääkin katsoa jos kävisi siellä tulevana kesänä. Sitä ennen mainittakoon vielä muita Berliiniin sijoittuvia, hyviä, mutta vähemmän kaupunkia näyttäviä, elokuvia. Tällaisia ovat muun muassa loistava Perikato vuodelta 2004, The Lives of Others vuodelta 2006 sekä Valkyrie vuodelta 2008. Kuten näiden elokuvien aiheesta voi päätellä, kunnostautuu Berliini yhä edelleen elokuvien taustana ensi sijaisesti historiansa kautta. Siltikin, kaikki pienikin kotikaupunkiinsa liittyvä on aina mukava nähtävä elokuvakankaalla.

(Yhteensä 1 394 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.