Ikoninen Brandenburger Tor

Berliinin ja koko Saksan tunnetuimpia symboleja on kaupugin keskustassa sijaitseva, vuonna 1791 valmistunut, pieni uusklassinen kaupunginportti Brandenburger Tor. Mitten ja Tiergartenin kaupunginosien rajalla, Pariser Platzin aukion edustalla seisova portti on olemassaolonsa aikana nähnyt ja kokenut monet Saksan historian käännekohdat ja sen luona on juhlittu niin maan menetystä kuin vuodatettu surun kyyneleitä.

Kuuluisa portti on rakennettu milloin legoista, milloin suklaasta

Suklaanelivaljakko

Paikalla seisoi portti jo 1600-luvun lopulla, osana senaikaista Berliiniä ympäröinyttä 18 portin tullimuuria (jonka osa myös Etelä-Berliinissä sijaitseva Oberbaumbrücke oli). Preussin kuningas Fredrik Vilhelm II päätti kuitenkin rakennuttaa paikalle uuden portin, joka juhlistaisi rauhaa ja toimisi myös Berliiniin ytimessä sijaitsevalle kuninkaanlinnalle johtavan kaupungin pääkadu Unter den Lidenin näyttävänä sisääntuloporttina. Portti valmistui kolmessa vuodessa ja sen huipulle asettiin rauhankuningatar Eirenestä esittävä pronssinen patsas nelivaljakon kyydissä.

Brandenburgin portti sijaitsee Berliinin pääkadulla

Napoleonin lyötyä Preussin vuoden 1806 sodassa, ratsasti keisari Berliiniin juuri Brandenburgin portin lävitse. Näpäytyksenä Preussille, Napoleon vei Eirenin nelivaljakon mukanaan Pariisiin, josta preussilaiset kävivät hakemassa sen takaisin Napoleonin kukistuessa vuonna 1814.

Napoleon Berliinissä

Natsien noustua 1930-luvulla valtaan, toimi portti nationalistisen propagandan taustana ja toisen maailmansodan lopun pommituksissa portti kärsi pahoin. Vaurioitunut portti jäi Berliinin jaossa muurin itäpuolelle ja sen ympärille muodostui pelätty kuolemankaistale. Muurin länsipuolella monet merkittävät länsipoliitikot, kuten John F. Kennedy ja Ronald Reagan kävivät kylmän sodan aikana pitämässä kuuluisia palopuheita, joissa vaadittiin muurin purkamista ja portin avaamista.

Sotavuodet koettelivat porttia pahoin

Saksan jaon sekä yhdistymisen symbolina

Saksojen yhdistyttyä Brandenburgin portti kunnostettiin yksityisellä rahoituksella nykyiseen asuunsa ja se on sittemmin ollut Saksan yhdistymisen sekä Berliinin kaupungin symboli, joka on ikuistettu muun muassa saksalaisten eurokolikoiden takapuolelle. Portin edustasta on tullut myös monen merkittävän tapahtuman pitopaikka, kuten Berliinin muurin murtumisen juhlapaikka sekä monien presidenttien puhumispaikka. Onpa portin edustalla pidetty jopa rock-konsertteja, kuten kaupungissa vuonna 2009 esiintynyt U2.

Kolikoihin ikuistettu Saksan symboli

Juhlallisuuksien ulkopuolella portti sekä sitä ympäröivä aukio ovat avoinna yleisölle ja portin lävitse voi kulkea vapaasti. Aina ei kuitenkaan ole ollut näin, sillä eri aikoina ihmiset eivät saaneet kulkea portin lävitse, kun taas joinain aikoina jopa autoliikenne sen lävitse oli sallittua. Pariser Platzin aukiosta on kuitenkin kehkeytynyt merkittävä turistikeskus, jolla miljoonat turistit vierailevat joka vuosi.

Kauniina kesäpäivänä


Maailmankuulu Brandenburger Tor

Suurempia tapahtumia varten portin länsipuolella sijaitseva 8-kaistainen pätkä Straße des 17. Junia suljetaan autoliikenteeltä aina Siegessäulen voitonpylväälle saakka, jolloin alueelle mahtuu kokoontumaan erilaisiin tapahtumiin jopa miljoona ihmistä. Tällaisia ovat esimerkiksi jalkapallon mestaruuskisat sekä erilaiset juhlatapahtumat.

Portin ympäristö ja aukio ovat turistikeskittymiä

Joka syksy Brandenburgin portti toimii myös Berliinissä järjestettävän Festival of Lights valoviikkojen taustana, jolloin portti valaistaan kaupungin muiden maamerkkien tavoin erittäin värikkäästi. Mukavaa juhlaa saapuukin seuraamaan satojatuhansia uteliaita.


Valoviikkojen tapahtumapaikkana

Siniseksi valaistu Quadriga

Koska asumme Niinan kanssa sangen lähellä Brandenburgin porttia, olemme vierailleet sillä lukemattomia kertoja niin yksin kuin vieraidenkin kanssa. Vaikka alue onkin arkisin erittäin turistinen, on sillä kuitenkin niin merkittävä symbolinen arvo, että se kuuluu ehdottomasti jokaisen Berliinissä vierailevan pakollisiin vierailukohteisiin. 🙂

(Yhteensä 1 828 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.