Matkakuvia Dubaista

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Dubain matkasta on kulunut jo tovi ja kolmiosainen matkakertomuksenikin on ollut valmiina jo hyvän aikaa. Koska kyseinen matkakertomus on kuitenkin yksi blogini luetuimmista, päätin tehdä siihen vielä yhden lisäyksen tämän kirjoituksen muodossa.

Siivoilin nimittäin äskettäin tietokoneeni kiintolevyä ja huomasin että Dubain matkalla ottamieni noin 950 valokuvan joukossa on monia julkaisematta jääneitä ihan kiintoisia kuvia. Osa näistä on laadultaan hieman epäonnistuneempia, mutta pääasiassa nämä kuvat eivät vain sopineet matkakertomuksen kuvitukseksi. Vaikka matkakertomuksessa nähtiinkin jo 226 valokuvaa reissusta, kokosin kasaan vielä 21 kuvaa Dubain maisemista lyhyillä selityksillään.

Alla olevissa kuvissa näkyy Dubain kaupunkialueen halkaisevan Sheikh Zayed Roadin varren pilvenpiirtäjiä, niin katutasolta kuin Burj Khalifasta nähtynä. Rykelmällä on kokoa ja futuristista näköä, mutta kontrasti ympäröiviin hökkelialueisiin on melkoinen.


Klusterin lähettyvillä sijaitsee Dubai Downtownin uudisalue, jossa muun muassa maailman korkein rakennus, 828-metrinen Burj Khalifa törröttää. Alueen keskellä on valtava allasalue, jonka keskellä suihkii Dubai Fountainin tanssiva suihkulähde. Altaan reunoilla on ihan viehättävän oloisia asuntoja sekä 302-metrinen The Address Downtown hotelli.

Burj Khalifa ja The Address Downtown


Alueen maisemia ylä- ja alavinkkelistä

Sheikh Zayed Roadin jättimäistä moottoritietä etelään päin matkattaessa tulee ensiksi näkyviin ”seitsemän tähden” Burj Al Arabin hienostohotelli ja hieman edempänä Dubain ehkä näyttävin pilvenpiirtäjärykelmä, jättimäinen Dubai Marina. Maailman korkeimmaksi kortteliksi kutsuttava rykelmä on kooltaan käsittämätön vielä työn alla ollessaankin. 😯

Jättimäinen Sheikh Zayed Road ja liittymä Palm Jumeirahille

Yleellinen Burj Al Arab ja sen edustan uimaranta


Maailman korkein kortteli Dubai Marinassa

Näin, tässä oli nyt viimeiset kuvat Dubain reissultamme. Paljon kuvattavaa jäi vielä jäljelle ja halu onkin vielä joskus palata uudelleen ihmettelemään tätä hullua kaupunkia aavikon laidalla! 🙂

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

(Yhteensä 612 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Yksi ajatus artikkelista “Matkakuvia Dubaista”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.