200 kirjoitusta

18. elokuuta on päivämäärä jolloin avasin tämän uuden blogini kaiken kansan ihmeteltäväksi. Sittemmin olen kirjoittanut kaikki uudet kirjoitukseni ainoastaan tänne uuden blogin puolelle, mutta olen myös koko ajan siirtänyt vanhoja kirjoituksiani edellisestä blogistani tänne uuden puolelle. Vanhaan blogiini ehti vuosien varrella kertyä runsaasti sisältöä ja olen ehtinyt elokuun jälkeen siirtää siitä tänne vasta arviolta 60%. Eilen illalla menikin rikki 200 kirjoitusta täällä uuden blogin puolella ja lukema on tällä hetkellä jo 1091. 😮

Tätä kirjoittaessa siirtämättä on vielä 91 kirjoitusta vuosilta 2006-2011, joten urakassa menee ehdottomasti ensi vuoden puolelle saakka. Perfektionistina en tietenkään tyydy vain kopioimaan vanhaa sisältöä sellaisenaan, vaan teen kirjoituksille myös jonkin verran oikolukua sekä kuvankäsittelyä niitä siirtäessäni. Siirtämättä ovat vielä melkein kaikki vanhat moniosaiset matkakertomukset niiden vaatiman suuren työmäärän vuoksi, mutta pyrkimykseni on siirtää tämän vuoden aikana ainakin kaikki vuoden 2011 sisältö tänne.

Jos siis olet blogini uusi lukija ja olet pitänyt lukemastasi, niin huomaathan että uutta luettavaa ilmestyy jatkuvasti myös tuonne edellisten vuosien puolelle, ilman että siitä on mitään mainintaa tässä etusivulla. Mainittakoon myös, että nämä aika ajoin näkyvät ”muistelut” etusivulla eivät ole aiempia kirjoituksia, vaan täysin uusia kirjoituksia aiemmin kertomatta jääneistä aiheista ja niistä on tarkoitus kirjoittaa vielä pitkään. Vanhojen kirjoitusten selaamiseen on monta keinoa, mutta tuo kalenteri tuossa oikealla lienee näppärin tagien ja kategorioiden selaamisen lisäksi.

Tulen ilmoittamaan aina välillä urakan etenemisestä ja kunhan urakka on valmis joskus ensi vuonna, poistan vanhan blogini kokonaan. Sitä päivää odotellessa… 🙄

(Yhteensä 132 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.