Yliluonnollinen maanantai

Normaalisti maanantai on se päivistä masentavin, mutta joskus joukkoon mahtuu poikkeuksiakin. Tällainen oli huhtikuun 16. päivä, jolloin työpäivä oli kaikkea muuta kuin normaali. Voisikin sanoa, että päivä oli peräti yliluonnollinen. Toimistomme oli nimittäin muuttanut yön aikana rajan eteläpuolelle ja lipputangoissa liehuivat vaahteralehden sijasta tähtiliput. Pihalle ajoi aamusta mystinen saattue mustia autoja, joista nousi joukko hyvin pukeutuneita uuden työnantajamme Sucrocorpin edustajia.

Aamupäivä Amerikassa

Noin tunnin myöhemmin ulkoa alkoi kuulua voimistuvaa renkaiden vinguntaa. Ryntäsimme ikkunoiden luokse ja näimme miten musta vuoden 1967 Chevrolet Impala kaahasi läpi toimiston pääportin. Portilla päivystänyt vartija ehti juuri ja juuri heittäytyä sivuun hurjaa vauhtia kulkeneen auton tieltä, joka jatkoi matkaansa kohti toimiston pääsisäänkäyntiä. Sen edessä, aivan silmiemme edessä, auto rysähti pihalla seisovaan suureen kylttiin!

Äksöniä toimiston pihalla!

Toimiston turvamiehet kiirehtivät kolaripaikalle. Autosta nousi päällisin puolin vahingoittumattomalta vaikuttava nuori tyttö, kädessään miekka sekä valkoinen kanisteri. Turvamiehet eivät empineet käyttää epätavallisessa tilanteessa aseitaan, vaan ampuivat tyttöä ylävartaloon. Tyttö nytkähti hieman taaksepäin, mutta vain hymyili. Miekka viuhahti ja kahden turvamiehen päät putosivat kivetykseen. Kolmannen turvamiehen tyttö sokaisi hiettämällä tämän kasvoille kanisterissa ollutta happoa. Turvamiehen huutaessa tuskaansa, sivalsi tyttö tältäkin pään irti.

Happoa kasvoille

Aaaaaannnd CUT !! Ohjaaja keskeytti kohtauksen ja näyttelijät käänsivät katseensa häneen. Ympärillä suuri määrä avustajia alkoi valmistautua ”Supernatural” tv-sarjan kohtauksen uudelleen kuvaamiseen. Me palasimme töiden pariin, sillä valmisteluissa menisi aikansa. Toimistomme nimittäin toimi kahden päivän ajan taustana sarjan seitsemännen tuotantokauden huipentuman kuvauksille ja sitä varten paikat oli naamioitu fiktiivisen jättimäisen ruokayhtiö Sucrocorpin pääkonttoriksi. Yhtiön, jota johtavat ihmisen hahmon ottaneet olennot, joiden salaisena juonena on amerikkalaisten lihottaminen olentojen ruoaksi. Onneksi autoa ajanut demonityttö Meg oli kuitenkin päättänyt estää tämän hirvittävän suunnitelman toteutumisen.

Ennen ja jälkeen kolarin

En ole aiemmin seurannut kyseistä televisiosarjaa, mutta juoni kuulostaa sangen korkealentoiselta. Sarjalla on kuitenkin IMDb:ssä arvosanana 8.6, joten ei se aivan kehno liene. Oli miten oli, oli mielenkiintoista nähdä kahden päivän ajan miten filmiryhmät toimivat. Kohtauksia valmisteltiin jopa toista tuntia ja kaikki kuvattiin pienissä osissa ja moneen kertaan. Kaikki ympäröivä oli lavastettu näyttämään joltain muulta ja kaikki kuvakulmat oli valittu huolella. Toiminta oli hitaan oloista, mutta lopulta materiaalia kertyi sarjaan kuitenkin neljä ja puoli minuuttia. Toimistomme näyttäytyy kyseisen jakson kohdissa 19:55 – 20:15, 22:30 – 22:35, 24:20 – 26:15 sekä 33:45 – 35:45.

Vancouverissa kuvataan monia tv-sarjoja sekä elokuvia, joten kuvausryhmiä näkee usein työpaikkamme lähistöllä. Ne ovat mukava piriste päivään, mutta tapahtumien seuraaminen näin lähietäisyydeltä oli hauska tapahtuma. Valitettavasti aiheesta ei voinut laittaa nettiin kuvia taikka videota ”tekijänoikeudellisista syistä” ennen kuin kuvattu jakso oli nähty telkkarissa, mikä tapahtui viime perjantaina.

Vaikka tämä yksittäinen jakso olikin kiintoisa katsoa, vaikuttaa sarjan juoni sen verran erikoiselta, että taidan jatkossa tyytyä seuraamaan kohta alkavaa Continuumia

(Yhteensä 546 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.