Kuinka olla vancouverilainen

Jokaisella kaupungilla omat polttavat (ja monesti ikuiset) puheenaiheensa, erityispiirteensä sekä ilmiönsä, eikä Vancouver ole poikkeus tässä. Näistä asioista kärryille pääseminen ja varsinkin niiden omaksuminen yksittäistapausten sijaan osaksi kaupungin identiteettiä vievät kuitenkin aikaa ja vaativat paikallisen elämän aktiivista seuraamista. Mutta vasta niiden tiedostamisenja samojen piirteiden osoittamisen jälkeen voi todella sanoa olevansa paikallinen.

Olemme asuneet Vancouverissa nyt puolitoista vuotta ja täytyy sanoa, että meille alkaa pikkuhiljaa valjeta mitä on olla vancouverilainen (eng. Vancouverite). Alla oleva video on kerrassaan loistava ja osuva hupailu asiasta ja ainakin allekirjoittanut voi allekirjoittaa monta siinä esiintyvää asiaa selvästi vancouverilaisuuteen kuuluvana luonteenpiirteenä. Juuri tällaista se elämä täällä on.

Ps. kannattaa myös katsoa saman ryhmän hauska video siitä kuinka olla kanadalainen.

(Yhteensä 333 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

3 vastausta artikkeliin “Kuinka olla vancouverilainen”

  1. Hahah, olipas hauska video! Mä suunnittelen ensimmäistä matkaa sille puolen Kanadaa, Victoriaan tosin, sillä se saattaa olla seuraava kotikaupunki. Tuosta sateen määrästä aina varoitellaan, mutta voiko se olla pahempi kuin jumalattomasti lunta ja -35 astetta? Ei kai!

     
    1. Hei Annika,

      Tervetuloa Brittiläiseen Kolumbiaan! Victoria on tosiaan tuossa aivan likellä, mutta emme ole silti kerenneet vielä vierailla kaupungissa. Moni kuitenkin sanoo pitävänsä kaupungista, sillä siellä on viktoriaanista tunnelmaa, jota täällä Vancouverissa ei ole. Ja saarella kun ollaan, niin elämä on rentoa ja kiireetöntä.

      Äläkä huoli tuosta sateisuudesta, sillä se ei ole ollenkaan niin paha kuin sanotaan. Mennyt talvi on ollut ennätyskuiva ja vasta nyt viimeiset kolme päivää on satana lunta – ihme ajoitus sekin! Jos kuitenkin haluat pelata varman päälle, niin voin melkeinpä taata että heinäkuun ja syyskuun välillä et näe muuta kuin aurinkoa ja lämpöä – ja sellaisina päivinä kyllä rakastut tänne!

      Pientä sadetilastoa Kanadan eri osista löytyy tästä kirjoituksesta.

      Palaahan myöhemmin kertomaan miten kävi ja mitä tykkäät Victoriasta! 😛

       
  2. Jep, kuulostaa paremmalta edelleen kuin älyttömät pakkaset, mitkä ilmeisesti ovat taas tänne Ottawa suunnille tulollaan. Ja minä jo innoistuin keväästä..! Asuin Skotlannissa muutaman vuoden ja sielläkin minusta satoi vähemmän mitä legendat antoivat olettaa, joten luulen että Victoriasta tulisi ihan napakymppi 😉

     

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.