Kylmä päivä pilvisellä Whistlerillä

Talven ensimmäinen puolisko on ollut ennätyksellisen kuiva ja siten myös vähäluminen. Helmikuussa tilanne on kuitenkin ainakin hieman normalisoitunut, kun lunta satoi kuukauden aikana vuorilla pari metriä lisää. Jopa täällä Vancouverissa nähtiin viime viikonloppuna kolme päivää kestänyt, paikoin sakeakin lumisade, joka ei kuitenkaan kinostunut maahan tässä keskustan alueella. Hieman korkeammalla sijaitsevilla alueilla nähtiin kuitenkin talvisia maisemia, kuten muutama valokuva viime sunnuntailta osoittaa.

Lunta Vancouverissa

Uusi lumi on ollut hyvä asia melkeinpä ongelmissa olleille lähialueen laskettelukeskuksille. Whistlerillä oli satanut tammikuun loppuun mennessä vain kolmisen metriä lunta, mutta nyt helmikuun lopussa kumulatiivinen lukema hypähti viiteen ja puoleen metriin. Sekin on vielä alle normaalien lukemien, mutta lähdimme kuitenkin sen innoittamana eilen lauantaina katsastamaan lasketteluolosuhteita Whistler Mountainilla.

Keli oli Whistleriin ajettaessa kauniin poutainen, mutta harmillisesti taivas meni pilveen melkein heti rinteeseen päästyämme. Keli oli myös tällä kertaa sangen kylmä ja elohopea pysytteli -10 asteen tienoilla koko päivän. Iltapäivästä alkoi myös lumisade, joka ei kuitenkaan haitannut sangen mukavaa laskettelupäivää.


Pilvinen Whistler

Seuraava ja näillä näkymin tämän kauden viimeinen laskettelureissu Whistleriin on tiedossa pääsiäisenä tuolloin luoksemme saapuvien vieraiden kanssa.

(Yhteensä 226 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.