Stanley Parkin kirkkaat jouluillat

Joulunalus on Vancouverissa ihanaa aikaa. Marraskuun lopulla ensimmäiset joulumarkkinat avaavat ovensa ja samoihin aikoihin syttyvät myös jouluvalot lukuisissa eri tapahtumissa ympäri metropolialuetta, värittäen pimeneviä iltoja hyvän ruoan ja rauhallisen joulumusiikin tahdissa. Yksi legendaarisimpia joulutapahtumia on keskustan kupeessa sijaitsevassa Stanley Parkissa tänä vuonna (2015) jo 18. kertaa järjestettävä  Bright Nights, jossa loppuvuoden pimeyttä valaisee peräti kolme miljoonaa jouluvaloa. 🙂

Valoa joulunaluksen pimeyteen

Miljoonat valot myös asennetaan puihin uudelleen joka vuosi, mikä on urakka jossa kunnostautuu vapaa-ajallaan noin 800 paikallista palomiestä yhteensä 8000 tunnin ajan kolmen kuukauden aikana. Kaikesta vaivasta huolimatta tapahtuma on kävijöille ilmainen, joskin neljän dollarin lahjoitus hyväntekeväisyyteen on suositeltua ja kaiken nähdyn perusteella myös ihan paikallaan.


Kolme miljoonaa valoa

Pukki kiipelissä

Olemme kuulleet tapahtumasta aiemmin, mutta emme olleet vierailleet siellä ennen viime viikonlopun kylmää lauantai-iltaa. Keli oli todella hyytävä ja melkein pakkasella huiteleva lämpötila kohmensi valokuvaajien sormia. Paikalla oli valtavasti väkeä, mikä ei ole ihme, sillä ilmaistapahtuma houkuttelee vuosittain noin 200 000 vierailijaa. Parkkipaikan löytäminen erityisesti viikonloppuna vaatii pitkää pinnaa, joten paikalle kannattaa saapua muilla konsteilla jos vain mahdollista.


Paljon väkeä ja nähtävää

Tapahtuma-alue sijaitsee puiston pohjoislaidalla, lähellä Vancouverin kuuluisaa akvaariota. Alue ei ole kooltaan järin valtava, mutta se on rakennettu mielenkiintoisasti ja siihen kuuluu myös muutamia rakennuksia, joiden sisätilat toimivat arvokkaina lämmittelypaikkoina. Yhteen tiloista on rakennettu joulupukin paja, jossa on mahdollista istua myös itse joulupukin sylissä ja kertoa tälle tärkeimmät lahjatoiveensa. 🙂


Joulupukin pajassa

Bright Lightsin erikoisuus muihin tapahtumiin verrattuna on puiston joulujuna, jonka kyyti on maksaa $12, mutta tarjoaa 14-minuuttisen matkan halki kauniisti valaistun metsän sekä pienen lammen ylitse. Juna on erityisen suosittu lapsiperheiden parissa, mutta itse emme jaksaneet viitsineet jonottaa kylmässä kelissä junan kyytiin.

Joulujunan kyydissä

Monenlaisia jouluhahmoja

Kokonaisuudessaan Bright Nights jätti meihin hyvän vaikutelman ja se on kenties tyylikkäin joulutapahtuma kaupungin alueella heti VanDusenin upean joulupuutarhan jälkeen. Ja mikä parasta, se on tosiaan ilmainen eli kokemusta voi suositella lämpimästi kaikille kaupungissa joulun aikaan oleskeleville! 😀

(Yhteensä 259 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.