Herkuttelua Riverwayn golfkentällä

Tammikuisen Dine Out Vancouver -ruokailutapahtuman tämänvuotinen toinen ravintolamme sijaitsi poikkeuksellisesti täällä Burnabyssä. Vaikka tapahtuma yhdistetäänkin yleensä nimensä perusteella Vancouveriin ja metropolialueen hienoimmat ravintolat toki löytyv0ätkin itse kaupungista, osallistuu tapahtumaan kymmeniä ravintoloita myös esikaupunkialueella.

Yksi tällainen on Etelä-Burnabyssä sijaitseva Riverway Clubhouse, joka sijaitsee nimensä vihjaamana lähellä Fraser Riveriä, sekä itseasiassa myös Nokian entistä toimistoa. Ravintola sijaitsee kaupungin omistaman golfkentän klubitalon tiloissa ja se on syrjäisen sijaintinsa vuoksi jäänyt meiltä aiemmin tyysti huomiotta.

Riverwayn fiini klubitalo

Olimme varanneet illallispöydän perjantaille ja olimme paikalla heti työviikon päätyttyä. Ulkona tammikuinen pimeys oli jo ehtinyt laskeutua, joten emme nähneet itse golfkentän viheriöitä, mutta klubitalon korkeakattoinen päärakennus oli edustava sekä uudenoloinen.

Ravintolan lista edusti tänä vuonna uutta kalleinta $45 kategoriaa ja alkupaloina meille tarjoiltiin Beef Wellington sisäfilettä viinikastikkeessa sekä vaihtoehtoisesti keltaevätonnikalaa aavistuksen sitrussinappisella punasipulihillolla. Saimme siis nautittavaksemme molemmat vaihtoehdot ja omaan makuuni valitsemani kalavaihtoehto oli näistä kahdesta voittaja.

Kalavaihtoehto vei itselläni voiton

Pääruoaksi vaihdoimme valintojamme päikseen, minun ottaessa kunnolla grillatun pihvin Cajun-maustetulla katkaravulla sekä vihanneksilla. Niinan valinta oli eksoottisempi mustaturska hummerin pyrstöllä, parinaan japanilaisia Siitake- ja Shimejisieniä, riisiä sekä Genmaicha-teen jyviä. Pääruoan kohdalla koimme tuloksen olevan tasapeli ja molemmat vaihtoehdot tekivät meihin vaikutuksen laadullaan.

Pääruoissa tuli tasapeli

Jälkiruoaksi oli tarjolla kaksi vaihtoehtoa, joista ensimmäinen Earl Grey -jäätelöä Matcha-teen makuisen keksin kanssa. Oma valintani ruusunlehtijäätelöstä belgialaisella vohvelilla sekä laventelimakaroonilla upposi nopeasti herkkunälkäisen syömärin suihin.

Jälkiruokien maut olivat kiintoisia

Tyypilliseen Dine Out tapaan vierailumme ei kestänyt juuri tuntia pidempään, mutta nautimme Riverwayn sangen itämaishenkisestä ruoasta. Ravintola sijaitsee sangen lähellä meitä, joten sinne on helppo ajaa jossain vaiheessa uudestaankin, kokeilemaan myös normaalin ruokalistan herkkuja. 🙂

Riverway Clubhouse
9001 Bill Fox Way
V5J 5J3 Burnaby

(Yhteensä 183 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.