Peltipoliisien comeback

Ylinopeus on yksi merkittävimpiä liikenneonnettomuuksiin johtavia syitä ja British Columbiassa jaetaan vuosittain noin 163 000 ylinopeussakkoa. Tämä ei ole kuitenkaan kovin suuri lukema kolme kertaa Suomen kokoisella alueella, jonka asukasluku on yli viisi miljoonaa. Yksi syy sakkojen vähäiseen määrään on automaattisten nopeuskameroiden puuttuminen tyystin, minkä vuoksi autoilijoita paimennetaan lähinnä vain poliisin satunnaisilla tutkaratsioilla.

British Columbiassa on kuitenkin ollut aiemmin käytössä automaattinen nopeusvalvonta, mutta kamerat poistettiin käytöstä vuonna 2001. Syynä oli liikenneturvallisuuden nimissä myydyn projektin valtaisa epäsuosio, sillä kamerat oli sijoitettu poikkeuksetta merkitsemättömiin siviiliajoneuvoihin satunnaisissa paikoissa. Kamerat myös sakottivat erittäin pienistä ylinopeuksista, minkä johdosta projektia pidettiin yleisesti pelkkänä rahastuksena ja lopulta se haudattiin kokonaan.

Valtateillä näkee usein suuria ylinopeuksia

Vaikka automaattiset nopeuskamerat poistuivatkin maanteiden varsilta, asensi myöhempi hallitus 140 punaisen valon kameraa tilastollisesti kolariherkkiin risteyksiin. Aina viime vuoteen saakka nämäkin kamerat olivat toiminnassa ainoastaan kuusi tuntia vuorokaudessa, yleensä vain ruuhka-aikoina. Viime elokuusta alkaen kamerat ovat kuitenkin alkaneet kuvaamaan vuorokauden ympäri ja punaisia päin ajamisesta lähtee automaattinen pikavoitto auton rekisteröidylle omistajalle. Toisin kuin Suomessa, kamerat kuvaavat auton aina takaa, joten kuljettaja jää aina tunnistamatta, minkä vuoksi sakosta ei seuraa pisteiden menetystä ajokortilta. Syy tähän on rekisterikilven puuttuminen joissain provinsseissa rekisteröityjen autojen keulalta.

Uusi nopeusvalvontakamera

Ydintehtävänsä lisäksi punaisen valon kamerat ovat jo vuosia mittanneet myös nopeuksia tilastotiedon kartuttamiseksi ja lukemat ovat hälyttäviä. Jokaisen mitatun risteyksen kohdalla mitataan vuosittain 10 500 huomattavaa yli 30 km/h ylinopeutta, mikä tekee 140 kameralla kerrottuna peräti 1,47 miljoonaa merkittävää ylinopeutta pelkästään näissä risteyksissä! Ylinopeus ei ole myöskään harmitonta, sillä pahimmassa risteyksessä tässä aivan meidän lähistöllä Kingswayn ja Boundaryn risteyksessä tapahtuu vuodessa 168 onnettomuutta ja loukkaantuu 57 ihmistä! 😯

Ongelmaa hillitäkseen British Columbiaa paraikaa hallitseva NPD-puolue teki viime vuonna päätöksen automaattisten nopeusvalvontakameroiden palauttamisesta. Alkuvaiheessa valvonta aktivoidaan yhteensä 35:ssä eri risteyksessä, tavoitteena laajentaa se myöhemmin kaikkiin 140:ään kameraristeykseen. Valvonta tulee siis jatkossakin keskittymään vain kaupunkien vilkkaille risteysalueille, eikä valtateiden varsille. Ajatusta keskinopeuteen perustuvista kameroista on esitetty esimerkiksi Sea to Sky Highwaylle Whistleriin mentäessä tai kuuluisan Coquihalla Highwayn varrelle, joten asiaa on ainakin pohdittu.

35 uutta nopeuskameraa ympäri provinssin

Tilastojen tyrmistyttämä yleisö on ollut mielipidemittauksissa suosiollinen automaattisen kameravalvonnan paluulle, jonka luvataan olevan kaikkea muuta kuin 90-luvun epäsuosittu rahastusprojekti. Kameroiden sijainti on täysin julkista tietoa, minkä lisäksi niistä varoitetaan kylteillä ennen risteystä. Varoituskyltit ovat päteneet myös punaisen valon kameroihin ja hassua kyllä, jopa poliisin tutkaratsioista varoitetaan usein radiossa. 😮

Kameroista varoitetaan ennakkoon

Hallitus ei ole suostunut paljastamaan mille asetuksille kamerat asetetaan ja kuinka alhaisesta ylinopeudesta rapsahtaa sakko, mikä on ärsyttänyt monia autoilijoita. Oletettavaa kuitenkin on, että projekti keskittyy ainakin aluksi huomattaviin ylinopeuksiin niiden jättimäisen määrän vuoksi.

Mutta millaisia ovat ylinopeussakot Kanadassa? Suomeen verrattuna sangen maltillisia, sillä sakon suuruuteen ei vaikuta sakotettavan tulotaso. Yli 20 km/h ylinopeus kustantaa $138 ja yli 40 km/h kaahaaminen johtaa $368 sakkoon. Summat ovat siis verrattain pieniä, joskin ne kasvavat uusiutuvien tekojen kohdalla. Tuntuu silti hieman oudolta, että kännykän räpläämisestä napsahtaa suurinta ylinopeussakkoa suurempi maksu ja lähtee yksi piste enemmän ajokortilta. Pisteiden kertyminen johtaa suurempiin vakuutusmaksuihin ja törkeissä tapauksissa ajokortti lähtee kokonaan kuivumaan. Auto saatetaan myös takavarikoida ja paikallisena erityisongelmana ovat olleet rikkaat kakarat, joiden urheiluautoja takavarikoidaan joka kuukausi kaahailun vuoksi.

Nopeusrajoitukset ovat alhaisia ja ajajat varomattomia

Tulee olemaan kiintoisaa nähdä miten nopeuskameroiden paluu ainakin muutamiin risteyksiin vaikuttaa liikenteeseen. Ylinopeudet ovat maanteillä valitettavan normaalia ja varsinkin monikaistaisilla moottoriteillä huomattavia ylinopeuksia näkee todella usein. Osaksi asiaan vaikuttaa myös täkäläiset alhaiset nopeusrajoitukset, mutta liikenteessä on myös paljon piittaamattomia kuskeja, joiden lompakossa uudet kamerat tulevat varmasti tuntumaan. 💡

(Yhteensä 324 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.