Joulun valoa Burnabyssä

Pimeän talven keskellä jouluvalot tuovat monille joulun tunnelmaa ja ihmisten valoviritykset ovatkin täällä Kanadassa melkoisia. Koska omat parvekevalomme ovat sangen maltilliset, lähdemme yleensä kaupungille katsomaan jopa miljoonien jouluvalojen virityksiä valotapahtumiin sekä ihan vain asiasta seonneiden ihmisten pihoilla. Viime vuonna tämä perinteeksi muodostunut retki jäi joulukiireiltä tekemättä, joten tänä vuonna olikin virkistävää lähteä katsastamaan jouluvaloja.

Joulun valoshowta

Parhaiden jouluvalojen löytämisessä avustavat sanomalehtien nettisivuilla olevat kartat, joilta valitsimme kohteeksemme kaksi jouluista tapahtumaa sekä kaksi yksityisosoitetta. Illan ensimmäinen kohteemme sijaitsi aivan kotimme lähettyvillä, Burnaby Village Museumin  hauskalla vanhanajan aikalaismuseolla. Tämä 1920-luvun tyyliin rakennettu museokylä koristellaan vuosittain tuhansilla valoilla, joita on ilmaista tulla katsomaan.


Tunnelmallisesti koristeltu aikalaismuseo

Emme ole käyneet museokylällä aiemmin ja tänne pitääkin palata ehdottomasti uudemman kerran ihan ajan kanssa. Historiallinen kylänraitti oli puettu nyt kauniiseen jouluasuun värikkäillä valoilla rakennusten seinustoilla sekä ympäröivissä puissa. Paikalla olikin runsaasti ihmisiä, jotka nauttivat erilaisista joulunäytöksistä sekä kolmihenkisen kuoron esittämistä vanhanajan joululauluista.

Vanhanajan joululauluja

Kylän lämmin tunnelma sekä glögi lämmittivät mukavasti matkalla seuraavalle kohteellemme, joka sijaitsi Burnaby Laken pohjoispuolella lähellä Lougheedin keskustaa. Alueen muutkin asukkaat olivat koristelleet pihojaan moninaisilla jouluvaloilla, mutta osoitteessa 8222 Burnlake Drive sijaitseva talo häikäisi silti loistollaan.

Hyväntekeväisyys saa jotkin koristamaan talonsa

Asuintalon koko etupiha sekä talo oli koristeltu tuhansilla värikkäillä valoilla ja lukuisilla hahmoilla, joista useat myös liikkuivat. Pihamaalla soi kaunis joulumusiikki tunnelmaa luoden, jota riittikin kymmenien autojen virran kulkiessa tämän hyväntekeväisyyden nimissä koristellun asuintalon ohitse.

Monenlaisia hahmoja pihalla

Myöskään seuraavalle kohteelle ei ollut pitkä matka, sillä 4187 Williams Street sijaitsee lähellä Brentwoodia. Uudenaikaisen asuinrakennuksen koko pieni etupiha sekä julkisivu olivat valojen peitossa ja meiltä kestikin hetki bongata moninaisten koristeluiden yksityiskohtia. Tällaisen talon naapurissa on varmasti kiintoisaa asua, sillä kaikki mitä pihalleen laittaa näyttää naapuritalon rinnalla erittäin vaatimattomalta.

Värikäs asuintalo keskellä pimeyttä

Yksityiskohtia piisaa

Illan viimeinen pysähdyspaikkamme sijaitsi North Vancouverissa Park & Tilfordin nimisen ostoskeskuksen luona kaupungin itälaidalla. Olemme käyneet kyseisellä ostoskeskuksella aiemminkin, mutta emme ole koskaan huomanneet että sen perimmäisessä nurkkauksessa on portti täysin näkyviltä verhoiltuun pikkupuistoon.

Meiltä huomaamatta jäänyt puisto

Puiston valaisu tuhansilla jouluvaloilla on northvancouverilainen perinne, jossa paikallisten palokuntien henkilöstö avustaa. Tarjolla olikin kauniiden jouluvalojen lisäksi myös ajelua paloauton kyydissä, mikä oli lasten suosiossa. Suosittu oli koko puistokin ja meistä tuntui paikallisena poikkeukselliselta löytää tällainen paikka sangen tutulta alueelta.


Palokuntalaisten kauniisti koristelema puisto

Vuosittainen kierroksemme huikeiden jouluvalojen parissa olikin erittäin onnistunut ja ensi vuonna verkkoa pitänee ulottaa kauemmas esikaupunkeihin, joissa jouluvalot kuuluvat olevan todellinen sydämen asia ja naapurikilvan mittari! Näistä kuvia ja juttua ensi vuonna.

(Yhteensä 260 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.